Järjestöt luovat suhdettaan Keusoteen



Mäntsälässä järjestöt kokoontuivat yhteen Järjestötreffien puitteissa 13.3.2019. Tällä kertaa Järjestötreffien järjestäjänä yhdessä Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston kanssa oli Keski-Uudenmaan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Illan teemana oli paikallinen sote-uudistus eli Keski-Uudenmaan sote (Keusote), josta oli kertomassa ulkoisen integraation erikoissuunnittelija Marjut Suo Keusotesta.

Illan työpajaosiossa haastoimme osallistujia pohtimaan oman järjestönsä suhdetta Keusoteen. Työskentelyssä korostui, että järjestöissä toivotaan monen ennestään toimivan asian säilyvän. Tärkeää oli myös yhdessä todeta, ettei toimintojen siirtyminen Keusoten alle ole merkinnyt mitään dramaattisia muutoksia, vaan monessa paikassa samat tutut työntekijät ja yhteistyökumppanit jatkavat, mutta uuden työnantajan palveluksessa.

Järjestöjen edustajat asettivat yhteisöilleen tavoitteita siitä, millainen oman järjestön suhde Keusoteen tulisi tulevaisuudessa olemaan: keskeiseksi nousi joustava ja hyvä yhteistyö. Yhteistyön edellytyksenä pidettiin Keusoten vahvaa tietoisuutta järjestöjen toiminnasta ja järjestöjen toiminnan esillä pitämistä Keusoten palveluohjauksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Keusoten palveluohjaajien toivotaan aktiivisesti ohjaavan asiakkaita järjestöjen toimintaan. Samalla Keusoten kanssa halutaan luoda yhteistyötä, jossa Keusote tukee järjestöjä tarjoamalla näiden toimintaan tiloja ja asiantuntijoita pitämään esimerkiksi luentoja.

Järjestöt halusivat nähdä Keusoten mukana myös omissa verkostotapaamisissaan ja ottavan jopa verkostoja kokoavaa roolia. Sujuvat palveluketjut Keusoten palveluista järjestöjen tarjoamiin palveluihin nähtiin asiakkaiden etuna. Samalla sivuttiin kysymystä järjestöjen omasta palvelutuotannosta, voisivatko jo pitkälle tuotteistetut toiminnat ollakin Keusotelle myytävää palvelua?

Keskustelusta oli tunnistettavissa yhteistyön keskeinen elementti: henkilökohtaiset kontaktit. Muutoksissa on vaarana, että luodut kontaktit katoavat, eikä ole selvää mistä uudet yhteydet löydetään. Tässä asiassa pallo oli siis heitettävä myös Keusoten suuntaan: tunnustakaa, tunnistakaa ja etsikää järjestöjen työ osaksi hyvinvoinnin edistämisen palvelutarjotinta!

Hyvinkäällä 28.3.2019
Kumppanuuskehittäjä Milka Lintinen (milka.lintinen@yhdistysverkosto.net)
Kumppanuudella soteen ja kuntiin -hanke (2017-2019)
Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry

Järjestöt luovat suhdettaan Keusoteen

Mäntsälässä järjestöt kokoontuivat yhteen Järjestötreffien puitteissa 13.3.2019. Tällä kertaa Järjestötreffien järjestäjänä yhdessä Kesk...